torstai 12. kesäkuuta 2008

Musiikkia opistolla


Lapinlahden musiikkileiri järjestetään ties monennettako kertaa Portaanpään opistolla. Leirillä on 140 osanottajaa, joiden päiväohjelma on raju. Ajatelkaamme vain pikkuviulistia, joka käy aamulla yksityistunnilla, siirtyy sieltä stemmaharjoituksiin, sitten musiikinteorian tunnille, sen jälkeen kvartettiharjoituksiin ja vielä päälle päätteeksi jousiorkesteriharjoituksiin. Siinä tulee tehdyksi monen kuukauden työ yhdessä viikossa.

Pianisti Taru Myöhänen-Mäkelän ja sellisti Sami Mäkelän vetämän musiikkileirin pääpaino on klassisessa musiikkiopetuksessa. Lisäksi on tanssiopetusta sekä pop/jazz-opetusta. Kesän 2008 uutuutena ovat mestarikurssit, joita vetävät Juho Martikainen (kontrabasso), Sami Mäkelä (sello) sekä Seppo Salovius (piano).

Musiikkileiriin kuuluu myös runsaasti konsertteja sekä jalkautumista niiden muodossa ympäri kylää.

Yksi pitkään odotettu asia toteutui opistolla opettajien konsertin muodossa. Toteutumisen mahdollisti musiikkileirin nimikkopianoksi hankittu flyygeli. Opiston uudessa juhlasalissa, joka vetää parhaimmillaan 600 henkeä, järjestettiin täysipainoinen ja tasokas konsertti opettajien voimin.

Konsertin ohjelma oli erittäin kiinnostavasti laadittu. Se koostui harvoin kuulluista soitinyhdistelmistä, sooloesityksistä ja jopa säveltäjän itsensä tulkitsemista sävellyksistä.

Konsertin aloitti Haydnin hyväntuulinen wieniläisklassinen Trio D, jonka varmaotteinen kolmikko, Terhi Aurala-Heiskanen (huilu), Samuli Hyvärinen (sello) ja Markku Hyvärinen (piano) esitti. Tämän jälkeen kuultiin hyvin mielenkiintoinen herkän kauniista sävelvuorotteluista räväkkään menoon yltyvä Juho Martikaisen (kontrabasso) ja Sami Mäkelän (sello) esittämä J. Barrieren Sonate á deux. Kahden syvän soittimen yhteinen ääni ja eläytynyt tulkinta oli harvinaista herkkua korville.

Konsertti jatkui Leena Muonan alttoviululla soittamalla J. Kurosen Sonatina op. 2-teoksella, joka tarjosi ei ainoastaan kiinnostavan sävellyksen vaan myös alttoviulun soolon ikään kuin äsken kuullun sellon ja kontrabasson täydennykseksi. Näin koko jousien syvyys saatiin esille ja päärooliin asettuivat soittimet, jotka harvemmin nousevat solistiseen juhlaan ehkä selloa lukuun ottamatta.

Kun syvyys oli konserttiin ladattu, olikin sopivaa siirtyä Samuli Hyvärisen kauniisti tulkitsemaan D. van Goensin sellokappaleeseen Elegia op. 10.

Jousten syvyydestä kauneuteen noussut konsertti taittui kiinnostavalla tavalla Petri Makkosen säveltämiin harmonikkateoksiin, joiden ohjelmassa näkeminen saattoi kuulijan hieman jännittyneeseen tilaan. Jännitys oli turha. Sävellys Kyhmyjoutsen, jossa säveltäjä itse soitti harmonikkaa Anni Ronimuksen viulun vierellä oli luonteeltaan meditatiivinen ja harmonikka vastasi viulun temaattisiin jaksoihin urkujen tavalla. Teos sopi hyvin konsertin kaareen ja samalla avasi railakkaammalle ja hauskalle Makkosen soittamalle sävellykselleen Disco –tango tilan.

Jos joku oli epäillyt salin akustiikkaa, osoittautuivat epäilykset turhiksi sellisti Samuli Hyvärisen laulaessa Merikannon tutut laulut Laula tyttö ja Itkevä huilu. Hyvärisen kantava ääni löysi salissa ilmavuutta, jonka siivin sen kuunteleminen oli miellyttävää. Tätä seurasi samaan kauniiseen merikantomaiseen herkkyyteen hyvin sopivan Brahmsin kolme yksinlaulua, jotka Sami Mäkelä esitti sellolla Seppo Saloviuksen säestyksellä. Konsertti loppui kuin fanfaarina Tapani Heiskasen trumpetilla soittamaan J. B. Alban teokseen Venetsian karnevaalit, teema ja variaatiot. Säestyksestä vastasi Anna Hämäläinen.

Sali tuli näin vihityksi konserttisaliksi tavalla, jota oli kannattanut odottaa.